Kun mietit onko oma tai läheisen syöminen, suhtautuminen ruokaan, kehoon, liikuntaan tai painoon normaalia?


Kun itse teini-ikäisenä venkoilin laihduttamisen, syömisen, oksentamisen ja liikunnan kanssa, oli pahin pelkoni ja suurin toiveeni, että joku olisi huomannut. En halunnut salaisuuteni paljastuvan, mutta silti kaipasin kovasti, että joku olisi huomannut. Joku olisi nähnyt ja auttanut. En uskaltanut hakea itse apua, koska aidosti en uskonut, että kukaan olisi ottanut minua tosissaan. "Jos on syömishäiriö, niin silloinhan kuuluu joutua tyyliin letkuihin tms. jotta voi sanoa et on sairas..." Näin ajattelin silloin ja aivan turhaan.
Moni vähättelee oireitaan ja vinksahtanutta suhtautumistaan painoon, syömiseen, kehoon, laihduttamiseen, lihaksikkuuteen ja liikuntaan liittyvissä asioissa. Sinnittelee ja pärjää, jotenkin. Välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Todella moni kokee, ettei voi hakea apua, koska: "Kuka minut muka ottaisi tosissaan?", "En ole riittävän laiha, jotta minua uskottaisiin" , "Eihän tämän ikäiset enää sairasta syömishäiriöitä", "Ei kai nämä minun juttuni nyt niin vakavaa ole", "Olisipa noloa, jos joku saisi tietää", "Apua, jos joku ottaisi tämän minulta pois! Mitä minä sitten olisin? Olisinko enää olemassa", "Kuinka muka minä voisin hakea apua, kun en ole langanlaiha tai kun en oksenna", "Eihän tämä minun juttuni mitään ole, eikös kaikki mieti näitä asioita yhtä paljon?".
Yksi oleellinen kriteeri sille, että onko suhde syömiseen, painoon ja liikuntaan normaalia, on se kuinka paljon niihin liittyvät asiat vaikuttavat elämään. Vaikuttaako tarpeesi syödä tiettyä ruokaa, tietyllä tavalla, tiettyyn aikaan sosiaalista elämääsi rajoittavasti? Onko syömisesi kaoottista ja hallitsematonta? Järkkyykö maailmasi, jos suunnitelmasi syömisen tai liikunnan suhteen muuttuvatkin yllättäen?

Kun syöminen häiriintyy, voi oirehdinta näkyä muun muassa näin:

Mobirise

Ja ajatukset alkaa kietoutumaan tähän suuntaan:

Mobirise

Haluan kertoa sinulle: Suurin osa syömishäiriötä sairastavista on normaalipainoisia. Syömishäiriöt eivät katso ikää. Nuorten syömishäiriöistä ja etenkin anoreksia ja bulimia tyyppisestä oireilusta vain puhutaan eniten. Pikkuhiljaa on alettu tunnistamaan myös BED ja ortoreksia omana syömishäiriötyyppinään. Yleisin syömishäiriö on kuitenkin epämääräinen syömishäiriö, joka ei ole puhtaasti oireilultaan mitään edellä olevista. Moni jättää hakeutumatta hoitoon siksi, ettei oma oireilu ns. mene mihinkään kategoriaan. Niin, suurimmalla osalla ei mene!

Diagnoosit ovat lääkäreiden välineitä. Ne eivät oikeasti kerro sinusta. Ne ovat välineitä luokitteluun, koska järjestelmä sitä vaatii. Diagnoosi ei kerro millaista sinun suhtautumisesi ruokaan, painoon tai kehoosi on! Se ei kerro kuinka paljon sinua ahdistaa! Se ei kerro kuinka iso osa ajatuksistasi päivässä on suuntautunut siihen, että "Voinko syödä? Mitä minun pitää tehdä voidakseni syödä? Entä jos söisinkin tuon, niin sitten voisin jättää sen jutun syömättä. Ai niin, söin eilen sen keksin, niin nyt en kyllä voi lounaalla ottaa leipää. Minulla on kova nälkä, mutta koska viikon kalorikiintiötä pitää säästellä kahden päivän päästä oleville Maijan synttäreille, en voi nyt syödä. Vai entä jos en menisikään Maijan synttäreille. Jos kävisinkin tänään kaksi kertaa lenkillä, niin sitten voisin syödä ehkä enemmän nyt. Tai sitten se olisi vain etumatkaa Maijan synttäreitä varten (koska siellä voi joutua syömään enemmän kuin olen suunnitellut). Entä jos nyt syönkin, niin entä jos en pystykään lopettamaan. Ai niin, kotona on se yksi suklaapatukka vielä jemmassa. Entä jos en nyt pysy tiukkana, niin kaikki lähtee taas käsistä... Joo, käyn varmuuden vuoksi tänään kahdesti lenkillä ja jätän nyt tuon syömättä. Joo se on hyvä!" Ja sitä rataa!

Syömishäiriöliitto Syli-Ry:n vertaistukiryhmää vetäessäni yleisin yhteydenotto oli pääpiirteittän tälläinen:


"Olen jo 25-vuotias. Olen sairastellut syömishäiriötä jo kymmenen vuotta. Välillä on mennyt paremmin ja välillä huonommin. Välillä olen yrittänyt hakea hoitoa, mutta koska en oksenna enkä ole normaalipainoinen, ei minua ole otettu vakavasti. Nyt en enää jaksaisi elää tämän kanssa. Olen käynyt terapiassa masennuksen vuoksi, mutta siellä ei paneuduttu syömisongelmiini. Minulla ei ole diagnoosia ja olen normaalipainoinen. Voinko tulla ryhmään, vaikka olen normaalipainoinen, en ole ollut hoidossa missään eikä minulla ole diagnoosia? Onko siellä vain nuoria langanlaihoja tyttöjä?"

Aivan liian moni normaalipainoinen ja ulkoisesti terveen näköinen, paljon aikaan saava tyttö ja poika oireilee syömisen tai liiallisen liikunnan kautta pahaa oloaan. Aivan liian moni ei hae apua, koska ei koe, että oma oireilu olisi ns. "riittävän" vaikeaa.
Syömisen kautta oireilu on usein myös selviytymiskeino, eikä siitä haluta luopua ennen kuin alkaa ns. kärsimysvaihe, jolloin voidaan olla jo tosi pitkällä syömishäiriöisessä maailmassa.
Mitä aikaisemmassa ja lievemmässä vaiheessa asiaan puututaan, sitä suurempi on todennäköisyys, ettei oireilu pääse pahenemaan ja kroonistumaan. Sitä todennäköisemmin sinä saat elää omaa elämääsi, eikä "syömishäiriön" elämää.

Paljon on jo aikuisia, lapsensa kasvattaneita tai jo eläkkeellä olevia naisia ja miehiä, jotka eivät ole koskaan kertoneet kenellekään syömiseen liittyvistä ongelmistaan. He ovat ehkä hakeutuneet hoitoon lihavuuden tai muiden liitännäissairauksien vuoksi.

Ovat pitäneet vuosikausien oireilunsa salassa. Kantaneet valtava taakkaa vuosikausia. Oireilusta on voinut tulla myös "oma salainen ystävä", joka on antanut hetken lievitystä pahaan oloon.
Jonkinlaisen selviytymiskeinon haastaviin tilanteisiin, eikä siitä ”salaisesta ystävästä” luopuminen ole helppoa, ellei toisenlaisia selviytymiskeinoja rakenneta tilalle pikkuhiljaa.

Myös pojat ja miehet kamppailevat kehonkuvan, syömisen, painonhallinnan ja laihduttamisen kanssa. Monille miehille oireileminen syömisen ja liikunnan kautta on jokseenkin tabu: ”nehän ovat pikkutyttöjen sairauksia, ei niitä oikeilla raavailla aikuisilla miehillä ole". Miesten ulkonäköpaineet ovat aikamoiset! Miesten lihastyytymättömyys voi saada ikäviä piirteitä ja horjuttaa miehen fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia voimakkaastikin. Kaikki saattaa näyttää ulospäin vain sille, että "Onpas reipas mies, kun jaksaa käydä salilla noin paljon". Todellisuudessa ahdistuksen, pahan olon määrä ja syömiskäyttäytymisen kaoottisuus voi olla melkoista.

Suurella osalla painonhallinnan kanssa kamppailevista syöminen on välillä kaoottista, välillä hallinnassa. Riippuen elämäntilanteesta. Se, että käsittelee elämän vastoinkäymisiä ja asioita syömisen kautta, on todella ymmärrettävää ja normaalia. On normaalia, että esimerkiksi surun ollessa läsnä, ruokahalua ei vain ole tai se kasvaa. Mutta koska syömme joka päivä useita kertoja, ruokaa on koko ajan läsnä, on sen avulla tässä yhteiskunnassa ns. "helppo" hakea turvallisuudentunnetta maailman kaaosta vastaan siinä, että "pystyn ainakin kontrolloimaan syömisiäni ja kroppaani". Se oikeasti tuo turvallisuuden tunteen ja silloin kontrollin illuusio tulee ns. tarpeeseen. Ikävää vain, ettei nämä keinot ole kovinkaan toimivia, varsinkaan pitkällä aikavälillä. Ruoka on myös todella nopea lohduttaja. Syöminen nostattaa mielialaa, se vapauttaa mielihyvähormoneja. Ja ruokaa voi joskus käyttää myös lohduttajana. Mutta jos ja kun siitä muotoutuu ainoa, tai lähes ainoa, tunteidensäätelykeino, alkaa se ohjaamaan liikaa elämää ja vaikuttamaan negatiivisesti.

Mikä sitten on normaalia ja epänormaalia syömistä?

Mobirise

Monet herkät, kiltit ja huomaavaiset ihmiset oireilevat syömisen kautta. Suuri kynnys avun pyytämiseen voi tulla myös siitä, ettei halua olla vaivaksi kenellekään. Ettei vie jonkun "sairaamman" paikkaa tai kuormita muita. Jos ajattelet näin, niin haluan sanoa sinulle, että Sinun elämäsi ja hyvinvointisi on yhtä arvokas ja tärkeä kun jonkun toisen. Sinä olet arvokas ja sinä ansaitset saada apua!

Suurimmalla osalla oireilu ei näy päällepäin ja varsinkin miehet kokevat erityisen suureksi kynnyksen hakea apua syömisongelmiinsa. Se on surullista, ikävää ja turhaa. Jos tunnistat itsessäsi tai läheisessäsi piirteitä, joita tässä jutussa on esitetty, on aika hakea apua. Voit esimerkiksi tulostaa nämä Syömishäiriöliiton Tuu Syliin -esitteessä olevat listat (löytyy myös jutun alta linkistä) ja ruksata viereen mitä kohtia tunnistat itselläsi tai läheiselläsi. Sinulla ei tosiaan tarvitse olla listojen kaikkia kohtia voidaksesi hakea apua, eikä sinulla tarvitse olla kliinisen syömishäiriön täyttäviä kriteereitä. Näiden listojen kohtien avulla voi olla helpompi kertoa, mikä on oikeasti tilanne. Jos tunnistat ystäväsi tai perheenjäsenesi käyttäytymistä näistä, kysy rohkeasti "Kuinka voit?". Kerro huolesi ja havaintosi. Läheinen voi olla hyvinkin vastahakoinen tai sitten huokaista helpotuksesta, kun joku vihdoin huomaa, ettei kaikki ehkä ole hyvin. Joskus henkilölle itselleen avun hakeminen tai asiasta kertominen voi olla liian vaikeaa tai siihen on iso kynnys. Tällöin päättäväinen ja välittävä ystävä/läheinen/tuttava on kultaakin arvokkaampi.

Häiriintynyt suhtautuminen ruokaan, syömiseen, kehonkuvaan ja liikuntaan on korjattavissa. Et ole tuomittu elämään tiettyjen ajatus- ja käyttäytymismallien kanssa lopun elämääsi. Lohduttavaa on, että suuri osa vakavastikin syömishäiriöön sairastuneista paranee. Osa jopa ilman hoitoa, ajan kanssa. Syömiseen, kehonkuvaan tai liikuntaan liittyvän ”vinksahtaneen” suhteen korjaaminen vaatii usein paljon aikaa ja työskentelyä itsensä kanssa, mutta se on korjattavissa ja on todella sen vaivan arvoista. On valitettavan paljon ihmisiä, jotka kärsivät aivan turhaan vain, koska eivät uskalla kertoa.

Elämän ei kuulu olla niin kauhean rankkaa eikä syömisen tarvitse olla vaikeaa ja hankalaa. Se voi olla vapaata niin, että kaikki ruoka-aineet on sallittuja. Se voi olla sitä, että saat syödä aina itsesi kylläiseksi ilman, että sinun tarvitsee pelätä lihomista. Syömisen ei kuulu olla niin kauhean vaikeaa ja hankalaa. Eikä syömisen ja liikunnan kuulu vallata koko elämää. Syömisen ja liikunnan kuuluu olla elämää rikastavaa ja elämää tukevaa, ei sitä tuhoavaa.

Mobirise

Muista, että sinä et ole yksin! Riippumatta siitä huomaatko itse kaipaavasi apua tai olet huolissasi ystävästä tai läheisestä. Sinä et ole yksin! Ymmärtäviä korvia, lohduttavia olkapäitä ja ammattiapua on saatavilla.

Mobirise

INFO

Rekisteriseloste

Lataa rekisteriseloste tästä.